maanantai 23. marraskuuta 2009

Palaute

Mielestäni nettitehtävät olivat aika haastavia ja niiden tekemiseen kului todella paljon aikaa. Minusta tehtäviin kului välillä todella paljon enemmän aikaa kuin niiden tekemiseen oli annettu aikaa niiden laajuuden & pituuden takia.

Tehtäviä tehdessä asioita ei juurikaan jäänyt mieleeni ja tuntuu että monia asioita en ole edes ymmärtäny miksi olen tehnyt näin. Oli sinänsä hyvä että joutui oikeasti tehtäviä tehdessä tekemään töitä niiden eteen, sillä se avasi silmäni siinä mielessä, että nyt tiedän hiukan paremmin ja enemmän mitä yrittäjältä vaaditaan ja sen että tähän asiaan tarvitsen vielä paljon apua. Minusta ei olisi tässä vaiheessa vielä todellakaan yrittäjäksi!

1 kommentti:

  1. Heippa!
    Olen arvioinut oppimistehtäväsi blogistasi.
    - Liiketoimintasuunnitelmasi on pelkistetty ja kannattavuuslaskelmat kattavat, huomaa, että tuotemyyntitavoitteesi on melko iso ja laskelmista puuttuu sinun ALV-osuus tuoteostoista.
    - kiinteisiin kuluihin täytyy ottaa mukaan myös palakasta aiheutuvat sivukulut sekä vieraan pääoman lyhennyserät ja yrityksen vakuutusmaksut
    -hinnastosi on kattava, huomaa, että myös palkoista aiheutuvat kulut tulee huomioida kustannusperusteisessa hinnoittelussa
    - lisäksi tarkista ALV:n suuruus kauneudenhoitoalan palveluissa (kynnet, ripset ja kulmat) sehän on 22%
    - kirjanpidon 1 sivu on selostava osuus sivulle 2., tilinpäätöksen olet oivaltanut hyvin tappiollissksi, isoin syy siihen on yrityksen aloittamiskustannukset.
    - toivottavasti yritystoiminnan oppi tulee avautumaan sinulle kun aikaa kuluu, muista tulevaisuudessa hyödyntää blogissasi olevaa arvokasta tietoa ja linkkejä etenkin sitten kun työelämässä päkäilet näiden ei niin helppojen asioiden parissa...
    Arvosanasi yritystoiminnan opinnoistasi on HYVÄ.

    VastaaPoista